Pimeän ajan jutut osa 2: Noidan käsikirjan uusintapainoksen kunniaksi

Tämä tulee hieman myöhässä, mutta tänä syksynä Tammi julkaisi legendaarisen Noidan käsikirjan uusintapainoksena, ja on jo tovin pitänyt tehdä aiheesta uusi Willem-kuva sen kunniaksi. Vanhempi ja köykäisellä tyylillä piirretty Willem-sarjakuvahan aiheesta oli täällä. (Se pitäisi melkein piirtää uusiksi, mutta saatan jättää piirtämättä…)

Noidan käsikirja oli eräänlainen parin sukupolven yhteinen trauma, jota lainattiin innokkaasti kirjastosta ja jonka lähes kaikki tuona aikana lapsuutensa viettäneet muistavat. Hämäävästi se julkaistiin ikään kuin samassa sarjassa Vakoojan ja Salapoliisin käsikirjojen kanssa, vaikka ne edustavat hieman erilaista tyyliä. Omana aikanaan kirja poiki myös tuohtuneita lehtikirjoituksia, muistaakseni lähinnä sen takia, että sitä luultiin jonkinlaiseksi noitaoppaaksi.

 

willem_kasikirja2018_lowres

Bonuksena lisäsin pari niistä kuvista, jotka jäivät kirjasta erityisesti mieleen. Löytyvät tuosta alempaa katkon jälkeen, ettei kukaan saa mahdollisia vanhoja traumoja tahattomasti silmilleen…

 

.

.

.

.

.

.

.

😉

Alimpana se pahin, eli Ilmassa Leijuva Sininen Pää, joka erityisesti traumatisoi useita lukijoita, ja joka mainitaan jokaisessa Noidan käsikirjaan liittyvässä keskustelussa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana tarina on ilmeisesti alun perin julkaistu 1800-luvun lopulla sanomalehdessä, jolloin uutisten seassa oli epäilemättä myös lehteä varten keksittyjä juttuja. Liekö siis rakkain traumamme lainkaan edes ”oikea” kummitusjuttu? Lapsena se oli joka tapauksessa hyytävä, ja Noidan käsikirjan versio on paljon pelottavampi kuin vanhat lehtijutut. Olin onnellisen tietämätön siitäkin, että leijuvalle päälle oli otettu mallia suoraan vanhasta Oopperan kummitus-leffasta.

noidankasikirja_paole

noidankasikirja_vampyyri

Vampyyrit jäivät mieleen.

noidankasikirja_sininenpaa

Mutta Sininen Pää oli silti pahin!

Tags: , , , , ,

Jätä vastaus