Author Archive

101 Sarjakuvaa Suomesta: 1977

torstai, maaliskuu 14th, 2019

Tämän varmaan uskaltaa laittaa tänne, oli siis sivu jonka tein 101 Sarjakuvaa Suomesta näyttelyyn. Minulle oli harvinainen tilaisuus päästä osallistumaan tällaiseen projektiin, mutta enpä tietenkään ole enää lainkaan tyytyväinen siihen mitä sain aikaan, varsinkaan värityksen osalta… Sarjakuvista koottiin Harri Filpan toimittamana albumi jonka Zum Teufel kustansi viime vuonna: 101 Sarjakuvaa Suomesta Kirjavinkeissä

Minulle annettu sivu oli 1977, joka oli sattumalta se vuosi kun Pikku Kakkonen alkoi telkkarissa!

1977_aura_ijas_lowres

Fossiilit

sunnuntai, tammikuu 13th, 2019

Pitäisi löytää täytekynä, joka sopisi luonnoskirjatyöskentelyyn. Hankin uuden Lamy Safarin kun hajotin edellisen, mutta tästäkin tulee katkonaista viivaa joka tuntui vain pahentuvan mustepatruunan vaihtamisen jälkeen.

Tai sitten pitäisi keksiä papempi paperi luonnoskirjaan. Sen olisi hyvä kestää myös hiusterää ja hiukan vesiväriä, joten olen tykännyt sitoa kirjat Lana Esquisse-luonnoslehtiöstä, mutta sepä ei toimi Lamy Safarin kanssa lainkaan.

Mitä trilobiittifossiiliin tulee, se on pelkkä hylätty kuori, eli ei todennäköisesti mitenkään arvokas.

fossiilit

Aika kuluu

sunnuntai, tammikuu 13th, 2019

aikakuluu

Pimeän ajan jutut osa 2: Noidan käsikirjan uusintapainoksen kunniaksi

perjantai, marraskuu 2nd, 2018

Tämä tulee hieman myöhässä, mutta tänä syksynä Tammi julkaisi legendaarisen Noidan käsikirjan uusintapainoksena, ja on jo tovin pitänyt tehdä aiheesta uusi Willem-kuva sen kunniaksi. Vanhempi ja köykäisellä tyylillä piirretty Willem-sarjakuvahan aiheesta oli täällä. (Se pitäisi melkein piirtää uusiksi, mutta saatan jättää piirtämättä…)

Noidan käsikirja oli eräänlainen parin sukupolven yhteinen trauma, jota lainattiin innokkaasti kirjastosta ja jonka lähes kaikki tuona aikana lapsuutensa viettäneet muistavat. Hämäävästi se julkaistiin ikään kuin samassa sarjassa Vakoojan ja Salapoliisin käsikirjojen kanssa, vaikka ne edustavat hieman erilaista tyyliä. Omana aikanaan kirja poiki myös tuohtuneita lehtikirjoituksia, muistaakseni lähinnä sen takia, että sitä luultiin jonkinlaiseksi noitaoppaaksi.

 

willem_kasikirja2018_lowres

Bonuksena lisäsin pari niistä kuvista, jotka jäivät kirjasta erityisesti mieleen. Löytyvät tuosta alempaa katkon jälkeen, ettei kukaan saa mahdollisia vanhoja traumoja tahattomasti silmilleen…

 

(lisää…)

Piemän ajan jutut

torstai, marraskuu 1st, 2018

Pieni sarjakuva luonnoskirjasta. Elementit ovat ihmissusitarinoista, paitsi että kissa ei joudu tällä kertaa syödyksi.

halloween2018sarjis

Jännää miten positiivisesti Suomessa on suhtauduttu ihmissusiin, sillä susia on kyllä pelätty ja muualla ne ovat lähes järjestään pahoja hahmoja. Suomessa sen sijaan on puhuttu ihmissuden pelastamisesta. (En tosin tiedä, että miten Ruotsissa.) Myös ihmissusi sai pelätä oikeita susia.

Kristinusko alkoi sekoittua pohjolan omiin uskomuksiin jo hyvin varhain, joten on vaikea tietää mitkä elementit ovat vanhoja ja mitkä eivät. Tarinoissa on toisinaan paholainen, joka muuttaa ihmisen sudeksi, ja myös leivän avulla takaisin muuttuminen on mainittu. Näissä tarinoissa susilla on lupa syödä vain esimerkiksi vanha kissa saunan ikkunalta. Vanhemmissa(?) versioissa syypää on yleensä noita, joka muuttaa hääväen tai varkaan. Ihmissusi saa takaisin oman muotonsa, jos se saa ruokaa ihmisen kädestä, tai jos omaiset osaavat kutsua sitä oikealla nimellä.

Kuva puhuu puolestaan

lauantai, syyskuu 8th, 2018

akuankkasaurus_lowres

Porukka tuntui jostain omituisesta syystä tykkäävän tästä Twitterissä, joten laitetaan nyt tännekin niin että on jotain päivitystä.

Missä mennään taas

sunnuntai, syyskuu 2nd, 2018

Missä mennään ja sitä rataa.

ranttausta

Gloria oli siis paikka jossa Helsingin sarjakuvafestivaalit pidettiin muutamina vuosina, jos joku ei tiedä. Olin tuossa pöydässä useampana vuonna, en tosin muista oliko niitä kaksi vai neljä koska siitä on niin kauan aikaa. Mutta muistaakseni kyllä hilasin sitä ainakin kerran hieman eteenpäin, kun tuntui että olin ihan eristyksissä siellä perällä. 😀 (Sitten toisaalta taas oma rauha tuntui ihan mukavalta.)

…Niin, tietyllä tapaa pitkien tarinoiden julkaisu ON helpottunut.

(lisää…)

Miron: Prologi

sunnuntai, toukokuu 6th, 2018

miron_uusipikkukuva

Mironin ensimmäinen osa – eli prologi – on viimein netissä. Sarjakuva on Yläkerran huoneen tapaan omalla alasivullaan, joka löytyy Miron-osion (entinen Narulla-osio) sarjakuvaosiosta. (Joka taas on osio pääsivujen sisällä. Hieman sekavaa, mutta vähemmän vaivaa pitää se näin, koska mistään ammattimaisesta nettisarjakuvasta ei kuitenkaan ole kyse. Muuten sivut olisi syytä jo rempata.)

Seuraavan luvun valmistumiseen ei toivon mukaan mene useita vuosia, ja Willemiäkin pitäisi taas piirtää, eli ilmoittelen täällä, Twitterissä ja Facebookissa uusista päivityksiä kun niitä tulee.

Päästäiset avaruudessa

lauantai, huhtikuu 21st, 2018

Mironin ekaa lukua odotellessa vielä toinen Sarjarissa aiemmin julkaistu, jota en ole tainnut laittaa tänne aiemmin.

avaruus01_aura_lowres avaruus02_aura_lowres avaruus03_aura_lowres avaruus04_aura_lowres

Ihmepelastuminen

torstai, huhtikuu 19th, 2018

En ole saanut päivitettyä tätä blogia aikoihin, joten laitetaanpa tänne tämä Sarjarissa julkaistu sarjis (jota en muistaakseni ole vielä laittanut nettiin!)

ihmepelastuminen01_lowres ihmepelastuminen02_lowres ihmepelastuminen03_lowres ihmepelastuminen04_lowres