Jäähtynyttä kahvia

Viimein uusi Willem, jälleen on olo että tämä olisi parempi jos joku muu olisi tehnyt tämän, mutta toisaalta tämän piirtämisestä taitaa olla jo vuosi. Loput sarjakuvasta on luettavissa katkon jälkeen.

(lisää…)

Tämä blogi ei ole arvostelublogi, eikä muuttumassa sellaiseksi.

Mutta koska sisältö ei ole ollut mitenkään yhtenäistä ja koska päivityksetkin ovat olleet todella harvassa, niin ajattelin että saman tien voisi suositella erästä animaatiota kun se tuli taas tässä itsekin katsottua. (Jos siis jostain omituisesta syystä joku ei ole tästä sarjasta vielä kuullut!) Eli kyseessä on Over the Garden Wall, joka ilmestyi vuonna 2014 ja tuli viimein Suomeenkin tässä jokusen aika takaperin.

Over the Garden Wall on Patrick McHalen luoma minisarja, joka koostuu kymmenestä noin kymmenminuuttisesta jaksosta. Sarja onkin oikeastaan kymmeneen lukuun jaettu elokuva. Lyhyytensä takia sen katsominen ei siis onneksi olekaan mikään ylitsepääsemätön urakka.

Tarina alkaa siitä kun Wirt ja velipuolensa Greg sammakkoineen huomaavat eksyneensä metsään, josta heidän pitää löytää tie kotiin. Tutun oloisesta alkuasetelmasta huolimatta juoni ei ole mitenkään ennalta arvattava, päin vastoin. Sen sijaan monista sen elementeistä ja miljöistä tulee tietty tuttuuden tunne.

Sarja on sekä erittäin synkkä että hauska. Se on pakattu täyteen juoneen liittyviä yksityiskohtia, joita ei kaikkia huomaa yhdellä katsomiskerralla, eikä välttämättä kahdellakaan. Lisäksi siinä voi bongata runsaasti viittauksia vanhoihin animaatioihin, satuihin, uskomuksiin, Amerikan kansanperinteeseen ja löytyypä ainakin yksi Shirley Temple-leffakin joukosta. Katsomista ei kuitenkaan haittaa, vaikkei viittauksia tuntisikaan. Itsekin sain tietää suuren osan vasta nettilähteistä.

Toteutus on erittäin nätti ja laadukas, ja pidän siitä miten tunnelma on saatu pidettyä hyvin unenomaisena. En tiedä oliko se tarkoitus, mutta toimii. Wirtiä näyttelee muuten Elijah Wood, joka vetää roolinsa tässä erittäin hyvin. Myös Monty Pythonista tuttu John Cleese on mukana, toinen hänen rooleistaan onkin hieman yllättävä, tai sitten ei.

Sarja on katsottavissa Netflixissä nimellä Piha-aidan tuolla puolen. Se kannattaa luonnollisesti katsoa englanniksi, vaikka Netflix itsepintaisesti muuttaa kielen jokaisen jakson alussa suomeksi. Jostain syystä se myös tarjoaa mahdollisuuden skipata alkutunnarinkin jo ensimmäisessä jaksossa, mutta sitäkään ei kannata skipata, sillä kyseessä on intro eikä alkutunnari. Sarja löytyy näemmä myös HBO Nordicista, jossa se on oletettavasti sensuroimattomana. (Samaa ei voi sanoa Adventure Time-parasta, jossa Patrick McHale oli muuten myös mukana.)

Ensimmäisen luvun voi yhä katsoa previkkana Youtubessa:

Tässä on myös lyhyt klippi toisesta jaksosta, josta myös löytyy viittaus erääseen tuttuun hahmoon:

Tämän varmaan uskaltaa laittaa tänne, oli siis sivu jonka tein 101 Sarjakuvaa Suomesta näyttelyyn. Minulle oli harvinainen tilaisuus päästä osallistumaan tällaiseen projektiin, mutta enpä tietenkään ole enää lainkaan tyytyväinen siihen mitä sain aikaan, varsinkaan värityksen osalta… Sarjakuvista koottiin Harri Filpan toimittamana albumi jonka Zum Teufel kustansi viime vuonna: 101 Sarjakuvaa Suomesta Kirjavinkeissä

Minulle annettu sivu oli 1977, joka oli sattumalta se vuosi kun Pikku Kakkonen alkoi telkkarissa!

Pitäisi löytää täytekynä, joka sopisi luonnoskirjatyöskentelyyn. Hankin uuden Lamy Safarin kun hajotin edellisen, mutta tästäkin tulee katkonaista viivaa joka tuntui vain pahentuvan mustepatruunan vaihtamisen jälkeen.

Tai sitten pitäisi keksiä papempi paperi luonnoskirjaan. Sen olisi hyvä kestää myös hiusterää ja hiukan vesiväriä, joten olen tykännyt sitoa kirjat Lana Esquisse-luonnoslehtiöstä, mutta sepä ei toimi Lamy Safarin kanssa lainkaan.

Mitä trilobiittifossiiliin tulee, se on pelkkä hylätty kuori, eli ei todennäköisesti mitenkään arvokas.

Tämä tulee hieman myöhässä, mutta tänä syksynä Tammi julkaisi legendaarisen Noidan käsikirjan uusintapainoksena, ja on jo tovin pitänyt tehdä aiheesta uusi Willem-kuva sen kunniaksi. Vanhempi ja köykäisellä tyylillä piirretty Willem-sarjakuvahan aiheesta oli täällä. (Se pitäisi melkein piirtää uusiksi, mutta saatan jättää piirtämättä…)

Noidan käsikirja oli eräänlainen parin sukupolven yhteinen trauma, jota lainattiin innokkaasti kirjastosta ja jonka lähes kaikki tuona aikana lapsuutensa viettäneet muistavat. Hämäävästi se julkaistiin ikään kuin samassa sarjassa Vakoojan ja Salapoliisin käsikirjojen kanssa, vaikka ne edustavat hieman erilaista tyyliä. Omana aikanaan kirja poiki myös tuohtuneita lehtikirjoituksia, muistaakseni lähinnä sen takia, että sitä luultiin jonkinlaiseksi noitaoppaaksi.

Bonuksena lisäsin pari niistä kuvista, jotka jäivät kirjasta erityisesti mieleen. Löytyvät tuosta alempaa katkon jälkeen, ettei kukaan saa mahdollisia vanhoja traumoja tahattomasti silmilleen…

(lisää…)

Pieni sarjakuva luonnoskirjasta. Elementit ovat ihmissusitarinoista, paitsi että kissa ei joudu tällä kertaa syödyksi.

Jännää miten positiivisesti Suomessa on suhtauduttu ihmissusiin, sillä susia on kyllä pelätty ja muualla ne ovat lähes järjestään pahoja hahmoja. Suomessa sen sijaan on puhuttu ihmissuden pelastamisesta. (En tosin tiedä, että miten Ruotsissa.) Myös ihmissusi sai pelätä oikeita susia.

Kristinusko alkoi sekoittua pohjolan omiin uskomuksiin jo hyvin varhain, joten on vaikea tietää mitkä elementit ovat vanhoja ja mitkä eivät. Tarinoissa on toisinaan paholainen, joka muuttaa ihmisen sudeksi, ja myös leivän avulla takaisin muuttuminen on mainittu. Näissä tarinoissa susilla on lupa syödä vain esimerkiksi vanha kissa saunan ikkunalta. Vanhemmissa(?) versioissa syypää on yleensä noita, joka muuttaa hääväen tai varkaan. Ihmissusi saa takaisin oman muotonsa, jos se saa ruokaa ihmisen kädestä, tai jos omaiset osaavat kutsua sitä oikealla nimellä.

Porukka tuntui jostain omituisesta syystä tykkäävän tästä Twitterissä, joten laitetaan nyt tännekin niin että on jotain päivitystä.

Missä mennään ja sitä rataa.

Gloria oli siis paikka jossa Helsingin sarjakuvafestivaalit pidettiin muutamina vuosina, jos joku ei tiedä. Olin tuossa pöydässä useampana vuonna, en tosin muista oliko niitä kaksi vai neljä koska siitä on niin kauan aikaa. Mutta muistaakseni kyllä hilasin sitä ainakin kerran hieman eteenpäin, kun tuntui että olin ihan eristyksissä siellä perällä. 😀 (Sitten toisaalta taas oma rauha tuntui ihan mukavalta.)

…Niin, tietyllä tapaa pitkien tarinoiden julkaisu ON helpottunut.

(lisää…)