Posts Tagged ‘omituinen arki’

Paavo Pesusienen nuorentava vaikutus

tiistai, toukokuu 8th, 2012

Aivopuoliskot ja juustonaksu

perjantai, maaliskuu 16th, 2012

Oikeaa kättä hallitseva vasen aivopuolisko järkeilee, että jos kädessä on syötävää, se laitetaan suuhun.

Wanhoista kirjoista skannattua osa 3

maanantai, helmikuu 13th, 2012

Lisää koulumuisteloita, kukaan ei tiedä missä on tunti, osa 234:

 

Jälleen Unni tietää. Miron oli noihin aikoihin huomattavasti erinäköinen kuin nykyään:

Tyypillinen ilta julkisissa liikennevälineissä:

Ja sitten lopuksi muutama uni, koska kaikki rakastavat muiden unista kuulemista (not). En edes muistaisi nähneeni tätä ensimmäistä jos en olisi kirjannut sitä ylös, syynä oli ilmeisesti jokin minkä olin lukenut Megatokyosta edellisenä päivänä, mutta en muista siitäkään enää mitään:

 

 

 

Wanhoista kirjoista skannattua

maanantai, helmikuu 6th, 2012

Selailinpa vuosien takaisia kuvapäiviksiä, ja koska mitään uutta ei ole laitettu blogiin niin laitetaan vaihteeksi vanhaa.

Vanha armeijalaukku… Muistan ettei se pysynyt koskaan kiinni, mutta oli yllättävän tilava.

 

Kun näin seuraavan unen, Mironin ulkonäkö oli vielä hyvin erilainen kuin mihin hahmo lopulta kehittyi. Mitenköhän vanhan ja uuden lookin saa enää samaan tarinajatkumoon? En voisi kuvitella nykyistä Mironia kaapu päällä.

Narulla-merkintöjä on vaikka kuinka, mutta en ole koskaan löytänyt aikaa ja motivaatiota kehittää sarjaa kunnolla. Se on ollut ikuisella ”pitäis tehdä”-listalla, vaikka haluaisin tehdä sitä. No, onhan ”Miron-sarjis” myös Narullaa, mutta…

Sekaisin päivistä

keskiviikko, tammikuu 11th, 2012

(Kyl mä ne silti varmaan lopetan kun en keksi tarpeeksi hyvää syytä säilyttää niitä.)

Sen tietää, mutta sitä ei ajattele

sunnuntai, lokakuu 16th, 2011

 

Ja miten on mahdollista ettei Halkotonttu ole saanut yhtään ääntä? (Vai eikö kukaan huomannut että vaihtoehtoja on kuusi kappaletta? Vai eiks kukaan enää tykkää Halkotontusta? ;_;)

Leikkipuistoelämää

tiistai, lokakuu 11th, 2011

Todellisuuden kyseenalaistamista

maanantai, kesäkuu 13th, 2011

Kissa näkee unta

perjantai, tammikuu 14th, 2011

Haiseva kirja

lauantai, lokakuu 23rd, 2010