Posts Tagged ‘sarjakuvien tekeminen’

Valkoinen paperi

tiistai, toukokuu 31st, 2016

valkoinenpaperi_previkka

Tämä oli kilpailuun lähetetty sarjis, johon en ole kovinkaan tyytyväinen, mutta tulipahan kokeiltua jotain hiukan erilaista. Aihe on ainakin piirtäjille tuttu.

Koko sarjakuva luettavissa katkon jälkeen:

(lisää…)

Dinosauruksia!!

maanantai, huhtikuu 18th, 2016

Tämä oikeastaan meni juuri Seitti-blogiin, mutta julkaistaan nyt täälläkin kun lukijakunta on todennäköisesti hieman eri ja liittyy aiheeseen. (Ainakin melkein) kaikki Seitin blogiin tekemäni jutut ovat muuten luettavissa täällä.

Dinosaurukset, piirtäminen, tyrannosaurus, velociraptor, triceratops

Willemistä, osa 3/3

sunnuntai, huhtikuu 12th, 2015

Tyrannosaurus Willem, T. rex, dinosaurukset, sarjakuva, liitukausi

Willemistä, osa 2/3

tiistai, huhtikuu 7th, 2015

willemista02

Willemistä, osa 1/3

perjantai, huhtikuu 3rd, 2015

willem, tyrannosaurus, t.rex, dinosaurukset, sarjakuva

Mutta mitä kuuluu Mironille?

torstai, maaliskuu 5th, 2015

Miron, sarjakuvat,

Tämä on oikeastaan tehty Seitin blogiin jossa se ilmestyi melkein samaan aikaan, mutta tulin ajatelleeksi että kuuluuhan tämä tavallaan tännekin, ja varmasti moni seuraa vain jompaa kumpaa blogia.

Sarjakuvaopas

perjantai, huhtikuu 12th, 2013

Sarjakuvamuotoinen oppaani sarjakuvien tekemisestä, eli SARJAKUVIEN TEKEMINEN, on ilmestynyt, kustantajana Finn Lectura. Kyseessä onkin ensimmäinen isommalta kustantajalta tullut julkaisuni, ja toinen albumi jos vanhoja (edelleen ikävästi kummittelevia) omakustanteita ei lasketa.

Opas on kokonaan väreissä ja Psyko-Tommikin on pitkän tauon jälkeen mukana. Yritin suunnata oppaan sekä mangasta että ”kaikesta muusta” kiinnostuneille, jollainen itsekin olen.