Vihaan feisbyykkiä

Lopulta onnistui ja Narulla-sivu on siis yhä olemassa. Huomatkaa siis ettei se ole minun henkilökohtainen sivuni, vaan Narullan. Ja huomaan että tuohon viimeiseen kuvaan on ilmestynyt nenä, jota siinä ei ollut. En jaksa poistaa.

PS. Sanooko tuo sivun reunassa oleva koru kellekään mitään?

Tags:

29 kommenttia - “Vihaan feisbyykkiä”

  1. Keijjo keijo.ahlqvist@gmail.com http://www.keijjo.net/wordpress/ Kirjoittaa:

    Kaikki olisi hyvin ellet olisi nettineuroottinen, muru. Onnellisuus on asioiden hyväksymistä.

    Narulla näkyy sen perustajan kavereille ja näiden kavereille jos ne linkittää sitä seinälleen. Mulla on näköjää 727 kaveria, joten sitä kautta muutama huomaa, Limingan sarjislinjalla on 170 kaveria ja sitä kautta kohderyhmää löytyy tarkemmin.

    FB on yksi sadoista yhteisösivustoformaateista, se, joka osoittautui toimivimmaksi alkuvaiheissaan, ja siksi alkoi kasvaa. Kun se kasvoi, se muuttui käyttäjien tarpeiden mukaan ja muuttuu koko ajan, nyt kai enemmän perustajien ja mainostajien tarpeiden mukaan. Kuitenkin se on ainut tapa olla yhteydessä puoleen miljardiin ihmiseen yhtä aikaa. Se on loistava keskusteluympäristö ja tulee muuttamaan maailmaa paremmaksi, jos se pysyy suurin piirtein nykyisen kaltaisena – tai vaikka muuttuisikin, koska se on jo saattanut yhteen ihmisiä jotka eivät muuten olisi löytäneet toisiaan ja jotka ovat alkaneet työskennellä toistensa kanssa.

    GSM-puhelin on enemmän paha, koska se säteilee ja pilaa maiseman mastoillaan. Auto on pakottanut peittämään osan maapallosta asfaltilla. Lentokone tuhoaa otsonikerroksen. FB lievittää eräiden ihmisten saatanallista yksinäisyyttä.

  2. arua Kirjoittaa:

    En näe miksi se tarkoittaisi sitä, että mun tarttisis hankkia sieltä profiili. :/ En halua viettää aikaa Facebookissa, koska silloin kaikki aika menee siihen. Narullan sivu on siellä vain siksi, että nykyään ei ole muutakaan mahdollisuutta jos haluaa antaa mahdollisuuden sarjakuvalle. Tunne itseni jo nyt kusipääksi kun mulla ei ole profiilia jota kautta tykätä miljoonasta sivusta ja silti Narullan sivulla on se ”tykkää”-nappi… jos et tykkää itse niin miksi kenenkään muunkaan pitäisi tykätä… Tekijän pitäisi vaan keskittyä tekemiseen ja pitää huoli siitä että työt leviävät, mutta jos kaikki aika menee netissä jutteluun, ei tekemiselle jää aikaa.

    Se on vain sääli että kaikki toimii nykyään vain ja ainoastaan Facebookissa. Olen kuullut että kaikki tiedottaminen on siirtynyt Facebookiin niin tehokkaasti, että jos siellä ei ole, eivät kaverit pidä muilla tavoin yhteyttä. Ihmiset eivät enää puhu toisilleen muuten kuin ruudun välityksellä.

  3. verna Kirjoittaa:

    Keijo, Aura ei just taida haluta sosialisoida hirveesti netissä tai ainakaan feissarin kautta? Se ei vaan ole sen juttu, joka on musta ok. (Enkä usko että se sosialisoi hirveesti millään GSM:lläkään.)
    Ton Narulla fb-sivun pointti oli lähinnä just vähän mainostaa ja katsoa oisko sillä vielä lukija kuntaa.

    Oon kyl samaa mieltä siinä että saatat Aura olla ehkä pikkasen turhan neuroottinen joidenki asioiden suhteen. Kyl se varmaan helpottais ton Narulla-sivun ylläpitoo tuolla jos ois se oma profiili. Mutta toi oli kyl hämärää kuinka monimutkaseksi ton kanssa säheltäminen meni, mullaki meni hermot.

  4. arua Kirjoittaa:

    Onhan mulla siellä profiili kun sitä ei saa pois.

  5. Keijjo keijo.ahlqvist@gmail.com http://www.keijjo.net/wordpress/ Kirjoittaa:

    Voi sinne hankkiutua ja käydä kerran kuussa kuten jotkut.

    Tykkäämiset ei ole kaupantekoa, miks olis.

    Joo, tiedotus kulkee siellä. Esmers gmailia en saa puhelimes toimimaan, kun se jotenki latais kaiken siihen ja kestää toivottoman kauan – tai en tiedä, kun en ole saanu ikinä onnistumaan. FB-viestintä hoituu äkkiä. Jos on reissussa ja kysyy jotain, nopeesti tulee neuvoja. Se ei maksa erikseen, koska puhelimessa on kiintiö nettiliikennettä. Soitteleminen on toivotonta, kukaan ei nykyään vastaa jos on outo numero.

    FB-viestinnän avulla pystyin kuitenkin tekemään reissuja vanhojen kavereiden luo, joita en o nähny 33 vuoteen. Ilman ei olis löytyny Harria Kaamasesta, Nevarantaa Seinäjoelta ja Ahosta Huittisista. FB siis vasta on mahdollistanu puhua muuten kuin ruudun välityksellä.

  6. kjjo Kirjoittaa:

    Jessus minkä litanian tää selain tunkee tuoho nimeksi.

  7. verna Kirjoittaa:

    Se on tehny tota litaniaa kauan Keijo, kun kommentoit minunki blogii (sillon ku joskus jopa päivitin). Mä tosin menin mun asetuksista muokkaa ne sun litanias poies. : D

  8. arua Kirjoittaa:

    Mulla on niin huono kännykkä ettei siitä voi tarkistaa kunnolla mitään. Ja pakettimaksut vielä.

  9. kjjo Kirjoittaa:

    No hyvä 😀

    Kun oon klikannu ’lähetä’, en jää odottelemaan ja lukemaan mitä tuli lähetettyä. Nyt vasta katoin että chrome hyvää hyvyyttään sottaa.

    Aikaa ei ole kun netissä roikkuu. Kävelyllä ehtii käydä. Syödä ja ottaa päikkärit. Lukea vähä ja kirjoittaa siitä nettiin. Ehkä jonain päivänä lannistun, totean ettei ihmisten kanssa saa kuin sotia aikaan ja vetäydyn istumaan sateessa ja meditoimaan.

  10. arua Kirjoittaa:

    Niinhän se on aina… ”Hanki sähköposti että voit olla yhteydessä muihin”, ”hanki nettisivut”, ”hanki blogi”, ”hanki deviantArt-tili”, ”hanki Twitter”, ja yksi toisensa jälkeen ne korvautuvat uusilla. Luottaisin siihen että jos mun työt oikeasti kiinnostaisivat ketään niin se ei olisi riippuvainen siitä olenko Facebookissa esillä vai en. Tästä voi tehdä Johtopäätöksiä… Hyvät sarjat ovat suosittuja ja leviävät puskaradiolla, ja Facebook on vain mukava plussa jonka kautta saada uutiset helposti.

    Mä oon netissä ihan liikaa muutenkin, tänäänkään en saanut mitään aikaan kun on miljoona juttua työn alla ja mihinkään ei osaa keskittyä.

  11. kjjo Kirjoittaa:

    Miten sun työt voi kiinnostaa ketään jos ’ketään’ ei tiedä että ne on olemassa? Puskaradiokin vaatii puskan.

  12. kjjo Kirjoittaa:

    Joskus jonkun jäämistöistä on löytynyt arvokasta taidetta jonka olemassaolosta kellään ei ollut aavistustakaan, mutta vain jos sen jäämistön on sattunu näkemään asiantuntija. Kai sitä katoaa valtavasti kun ei kukaan tiedä.

  13. arua Kirjoittaa:

    Unohdat että Narullaa julkaistiin lehdessä viisi vuotta, ja siinä ajassa puska oli jo valmiina.
    Ja aika usein käy niinkin, että jokin on olemassa vain netissä, ja se leviää silti.

  14. kjjo Kirjoittaa:

    Niin, no Anime-lehti tuli Liminkaan, kunnes Narulla loppui.

  15. arua Kirjoittaa:

    Se jatkui Japan Popissa kunnes kaatui omaan mahdottomuuteensa.

  16. unni Kirjoittaa:

    TÄMÄ EI LIITY FEISBUUKKIIN: hannunvaakunat tossa kaulakorussa viittaa kalevalakoruihin. Mihin se koru ees liittyy?

  17. arua Kirjoittaa:

    Mä en tiedä, se oli vuosia siten unessa kaulassa yhellä naisella. En muista mitä niissä kolikoissa oli kuviona, saatto olla ettei niissä ollut hannunvaakunoita mutta olivat kuitenkin pronssisia kolikoita.
    Toi on vaan etäisesti niin tuttu että mietin missä oon mahdollisesti nähny sen.

  18. kjjo Kirjoittaa:

    Herrajjumalaunni!

  19. unni Kirjoittaa:

    No toi on aika samannäköinen ku monet kalevala- tai ehkä enemmänki kelttiläiset korut. Vertaa vaikka tohon: http://www.celticmerchant.com/double-celtic-moon-necklace.html Luultavasti sun alitajunta vaan yhdisteli oman versionsa koruista jota olit nähny 🙂

  20. arua Kirjoittaa:

    Mä oon aika varma että tommosia linnunjalkojakin on ollu koruissa.

  21. pruse Kirjoittaa:

    http://pruse.sarjakuvablogit.com/2011/05/20/oli-tosi-lahella/

    Joo, Facebookiin ryhmän tai sivun tekeminen on yhtä tuskaa. Mäkin pähkäilin Nosferatu Concorde -sivun kanssa tosi pitkään. Hermot meni ja otti päähän. Olin vähällä kusta facebookiin!

  22. kaisu Kirjoittaa:

    Kait me ollaan pysytty yhteyksissä ilman facebookkiakin? 😛 Tietääkseni ainakin.

  23. kjjo Kirjoittaa:

    Aika moni on tainnut mennä menojaan. Niitä jotka on kadonneet, ei muisteta ku vahingos. Jostain vanhasta koulukuvasta hoksaa että entäs tuo. Mitähän sille kuuluu?

  24. verna Kirjoittaa:

    Mä jopa sikamaisesti oon poistanu vanhoi ala-aste ”kavereita” feissaris. Ei kiinnostanu millasen kakun ne oli leiponut tai kuinka monta muksua ne on pyöräyttäny. Ne ei edes vaivautunut sanomaan ”moi” kun hyväksyin ne kavereiksi. Mitä sosialisointia se sitten on?
    En mä kauheen monille kavereille feissarissa juttele. Joilleki sillon tällön, joille ei välttis muuten tulis juteltua kun nökötän jossain vitun Irlannissa, enkä pysty niitä tapaamaankaan. Levittelen myös turhia juutuub-videoita, joista useimmiten ei kukaan tykkää kuin minä, tai harva vaivautuu ees katsomaan. Ja pistän joitai valokuvii, joita muuten ei tulis näytettyä kai kellekää.
    En edes tiedä mitä selitän enää, oon jotenki levottoman väsyny.

  25. arua Kirjoittaa:

    Lisäksi monilla on kouluaikaisia kavereita, joista ei edes välitä kuulla enää mitään. Ja monilla on se ”kerää koko sarja”-meininki, pääasia että lisää kavereita, mutta ei niiden kanssa välttämättä ole missään tekemisissä. Ihmisillä on keräilyluonne, siksi videopelitkin on niin suosittuja kun niissä saa keräillä esineitä.

    Mutta on hyvä jos facebookista on ollut oikeaa hyötyä joillekuille.

  26. kjjo Kirjoittaa:

    Toisaalta voi olla että elämme samassa maailmassa KAIKKIEN muiden ihmisten kanssa, ja vaikutamme toistemme elämiin.

    Voi olla niinkin että ihminen ei ole tämä, tuo tai se, jonka joskus tunsimme, vaan tapahtuma, joka voi tulla merkittäväksi minä hetkenä hyvänsä. Ihminen on molekyylikimppu, joka voi muuttua silmänräpäyksessä odottamattomasti, sillä hän ei ole menneisyytensä, vaan toimintansa.

    Voi olla niinkin, että elämme tosi-todellisuudessa toisten oikeiden ihmisten kanssa, emmekä mielikuvissamme jotka luulevat jotain noista toisista ihmisistä.

  27. arua Kirjoittaa:

    Totta, mutta tarkoittaako se sitä että pitää hankkia tili feissarista? : /
    Ei kaikkiin vanhoihin ihmisiin tarvitse olla yhteydessä, vaikka he olisivat ehkä muuttuneet, tai itse olisi muuttunut.

  28. kokkoroo Kirjoittaa:

    Oli niin paljon kommentteja, etten jaksanu kunnolla selata kaikkia siltä varalta, että tämä on jossain, mutta jos haluat ihan aikusten oikeasti ja kunnolla poistaa tilin niin se ainaki ennen tapahtu täältä https://ssl.facebook.com/help/contact.php?show_form=delete_account (eka pitää vaan kirjautua sisään, mutta tämän pitäis poistaa sinun accountti ihan kokonaan) 🙂

    Nimim. En-löydy-facebookista

  29. arua Kirjoittaa:

    Loistavaa, kiitos, tuo linkki ei ollut tullut vastaan.

Jätä vastaus