Posts Tagged ‘piirtäminen’

Hahmokehitystä: ruoka-asioita

maanantai, tammikuu 6th, 2014

HUOM: Koska lopetin Tumblr-blogini, laitan tästä lähin tänne sarjiablogiin myös sellaisia (sarjakuviin liittyviä) kuvia, jotka olisin aiemmin laittanut Tumblriin. Muille kuville ei tällä hetkellä ole paikkaa minne voisin niitä laittaa, ja en ole päättänyt tarvitsenko enää uutta kuvablogia.

Muita juttuja odotellessa, ruokaa:

Hieno idea

tiistai, lokakuu 8th, 2013

Ikäeroa on sen verran liikaa että eivät olisi voineet olla edes samassa yläkoulussa/lukiossa… Miksi unissa tulee vain huonoja ideoita?

Sarjakuvaopas

perjantai, huhtikuu 12th, 2013

Sarjakuvamuotoinen oppaani sarjakuvien tekemisestä, eli SARJAKUVIEN TEKEMINEN, on ilmestynyt, kustantajana Finn Lectura. Kyseessä onkin ensimmäinen isommalta kustantajalta tullut julkaisuni, ja toinen albumi jos vanhoja (edelleen ikävästi kummittelevia) omakustanteita ei lasketa.

Opas on kokonaan väreissä ja Psyko-Tommikin on pitkän tauon jälkeen mukana. Yritin suunnata oppaan sekä mangasta että ”kaikesta muusta” kiinnostuneille, jollainen itsekin olen.

Taiteilijat ovat siis harvemmin psykopaatteja?

torstai, tammikuu 17th, 2013

Ensimmäisestä sarjispäiviksestä on todella aikaa

keskiviikko, tammikuu 16th, 2013

Digitoiminen voisi olla hieman älytön urakka, sillä kirjoja on nyt 29 kappaletta…

Outoa, nenä.

perjantai, joulukuu 28th, 2012

Laitetaan saman tien toinenkin päivitys.

Vanhoja piirustusvihkoja

perjantai, joulukuu 28th, 2012

En osaa sanoa, kiinnostiko pienenä enemmän tiede vai piirtäminen. Ehkä nämä kaksi asiaa voisi yhdistää, ja tehdä tiedesarjakuvan? …paitsi että vastaavia on jo toteutettu.

Sitä yhtä projektia odotellaankin vielä ensi vuoden puolelle, siitä sitten myöhemmin. Pienkustanteet eivät oikein tahdo levitä, joten hyvä kokeilla viimein isomman kustantajan kautta että mitä tapahtuu ennen kuin tekee Päätöksiä.

Ei ihan suunnitelma pitänyt

sunnuntai, joulukuu 23rd, 2012

Liikaa ideoita

tiistai, marraskuu 27th, 2012

Blokkia ei ole

torstai, maaliskuu 15th, 2012

Koska tässä blogissa ei ole pitkään aikaan ollut turhaa jauhamista piirtämisestä.