Asiat oikeaan perspektiiviin
Hukkasin ajatuksen jossain puolivälissä. Tein myös lähes kaiken uudestaan koneella, joten alkuperäisestä piirroksesta ei ole jäljellä juuri mitään!
Avaruusmyrskyihin voisi kuulemma varautua paremminkin, vaikka tilanne ei ole Suomessa yhtä paha kuin monessa muussa maassa, näin olen käsittänyt. Carrington-tason myrsky seuraavan 50 vuoden aikana on hyvin teoreettinen, mutta silti mahdollinen.
21.11.2013 - 14:22
Sää voisit ehdottaa jotain pohdiskelevaa/tietopainotteista tiedesarjakuvaformaattia johonkin tiedelehteen.
Muistelen, että pienenä pidin semmoisista (informatiivistä) todella paljon … ärsyttää joidenkin nykyisten harrastelehtien viihteellisyyteen enimmäkseen painottuva linja.
21.11.2013 - 14:35
Olen miettinyt että sellaista olisi mukava tehdä, mutta oma tietotaito ei oikein riitä… olen välillä yrittänyt tehdä sellaisia tähän blogiin (ja yritän vastakin, joitakin on suunnitelmissa kunhan saan ne tehtyä), mutta tiedot pitäisi aina tarkistuttaa jollain asiantuntijalla jos oikeasti lähtisi varsinaiseen julkaisuun asti.
Muutenkin tuntuu ettei tiedelehdissä juuri kaivata sarjakuvaa, niiden lukijakunta ei sitä usein edes lue. Tähdet ja Avaruus-fooruminkin sarjisketju rajoittuu lähinnä Fingerporiin ja muihin suuren yleisön näkyvillä oleviin strippeihin. En tiedä olisiko tiedesarjakuvalle minkäänlaista kysyntää, ehkä lapsille suunnattuna, sarjakuva on formaattina vähän sellainen että se ajaa suuren osan lukijoista pois.
21.11.2013 - 16:29
Hmmm. Se mitä yleisö tällä hetkellä lukee lienee heijastumaa sen hetken tarjonnasta .. ja Suomessa sarjakuvatarjonta on monessa mielessä rajallista.
Isossa maailmassa julkaistaan tietääkseni myös ”tiedesarjakuvaa”, strippimuodossa nyt ainaskin. Tekijät lienevät usein oman tiedealansa ammattilaisia ja
lukijoissa on myös suomalaisia. Mutta niistä (sarjakuvista) en niin tarkasti tiedä, sillä ne menevät osin jo niin spesifeiksi, ja tiede-englanti ei monelta suomalaiselta taivu.
Yleisessä myynnissä olevat tiedelehdet sen sijaan taitavat olla yleisöltään suurin piirtein kaikille soveltuvia.
Ja jos toteava tiedesarjakuva semmoisenaan hirvittää, niin aihetta voi lähestyä myös epäsuorasti?
Meinaan, jos sarjakuvassa on esim. semmoinen päähenkilö tai hahmo, joka ei itsekään kaikkea tiedä….
Ja jos ja mikäli saa jalkaansa oven rakoon, niin sitten on helpompi myös kysellä jatkossa apua sen alan ihmisiltä.
Ja voi kontakteja solmia toki muutenkin.
Tiede on kuitenkin semmoista, että se koko ajan vähän päivittyy – esim, se mitä itse on oppinut lukiossa, on osin jo toiseksi todistettua.
Että tavallaan voi olla täysin väärässä, vaikka olisikin silloin muka täysin oikeassa.
Jotenka senkään takia ei kannata stressata liiaksi.
22.11.2013 - 14:17
Suurta yleisöä ei vain tunnu kiinnostavan sarjakuva, onhan sitä yritetty julkaista mielenkiintoisia aiheita ja mainostettu ratikassa, mutta silti pitkän sarjakuvan myynti jää vähäiseksi. Ihmiset ei vain lue sitä. Jonkun stripin voisi saadakin jonnekin, ehkä. En ole oikein semmoista tyyppiä joka osaa solmia kontakteja, mutta sen kuvittelisi olevan helpompaa jos olisi joku valmis (uskottava) idea. Jokuhan voisi sitä kokeilakin, itse taidan kokeilla lähinnä täällä blogissa.
22.11.2013 - 17:25
No siis, lehdissä lukijakunta on ainakin ”kongreettista”. Varmemmin siellä. Ja palkkaakin siitä saanee.
Ja henkilökohtaisesti. Minultakin puuttuu ties mitä apuja. Mutta sitten se on sit sitä, että pitää itseä kehittää. Hirveän harva oikeasti soveltuu sellaisenaan minnekään.
Ihmiset vain monesti pysähtyvät ja etsivät varmennusta ulkopuolelta.
Ja joskus elämäntilanne voikin olla semmoinen, että ei sillä hetkellä jostain syystä pysty. Tai jaksa. Tai halua. Ja se on ymmärrettävää.
Mutta sanoisin, että varmuus löytyy loppujen lopuksi sisältä, ja ulkoinen on sitä missä toimitaan.
22.11.2013 - 19:04
Ainakin yleensä voi saada jonkunlaisen palkkion. Ylipäätään sarjakuvasta maksetaan huonommin kuin kuvituksista, vaikka työmäärä olisi satakertainen.
Jos tuntuu että alkaa kehittyä vasta nyt ja tajuta asioita jotka olisi voinut tajuta jo vuosia sitten, tuntuu että alkaa olla jo myöhäistä. Jos on ollut kuvioissa jo niin kauan että ihmiset tietävät, jos tunnetaan tekijänä lähinnä negatiivisessa mielessä tai keskinkertaisena mangatyyppinä, silloin on vaikea saada lukijoita antamaan uusi mahdollisuus. Koskaanhan ei ole varsinaisesti myöhäistä, mutta jos tekijästä on jo tietty käsitys niin sitä on vaikea muuttaa kun tarjontaa on muutenkin niin paljon. Pöh. Olen todennäköisesti ihan väärällä alalla muutenkin, sitä haluaisi kyllä tehdä näitä juttuja mutta ei kuitenkaan sovellu duuniin. Tekeminen ei tunnu mielekkäältä vaikka sitä pitäisi vain tehdä töitä omaksi iloksi, vaikka se tuntuisi turhalta haihattelulta. Varsinkin jos ei keksi mitään muuta asiaa missä olisi hyvä. Mulle aina huomautetaan ja joskus jopa ärsyynnytään liiasta tarkuudesta ja pohtimisesta kun poraudun tutkimaan jotain asiaa, mutta vaikea kuvitella miten siitä saisi ammatin (jos ei ala tutkijaksi). Voin käyttää sitä ehkä hyödyksi hakiessani tietoa siitä ylsikö T. Rex käsillään leukaansa vai ei ja sen jälkeen miettiä kannattaako sarjakuvaan tuoda tuollaista vai haittaako se hahmojen elekieltä liikaa. (Siis jos ei voi käyttää käsiään mihinkään.) Mutta sarjakuvan tekemisessä se taitaa olla pikemminkin haitaksi.
Huoh, nyt rikoin jo senkin päätöksen että puhun netissä mahdollisimman vähän mistään mitään, mutta toisaalta onko sillä enää väliä… Oletan että harva näitä kommentteja edes lukee. Ja jos lukee ja ärsyyntyy niin kaippa siihen voisi sanoa vanhan netin viisauden että ”pakkoko tänne on tulla tarkoituksella pahoittamaan mielensä? Ei näitä tarvii lukea!!!111111” -_-’ Netti on ihana paikka.
23.11.2013 - 17:56
Pianonsoiton opettajani joskus minulle sanoi, että jotku pianistit ovat lapsitähtiä, kun taas jotku tekevät koko ikänsä töitä ja nousevat maineeseen vasta vanhempana.
Ja vanhempana, uskoakseni, viittasi tässä yhteydessä semmoisiin harmaahapsisiin maestroihin.
Ja kait se imago on osa tätä alaa, mutta jos sen antaa määritellä itsensä, niin silloin päätyy kyllä liriin.
Enkä usko tuohon, että tekemisen pitäisi olla aina kivaa ja mielekästä. Tietty jos se ei muuta olekaan kuin kuraa, niin sitten kannattaa varmaan miettiä, että missä tökkii,
mutta työ on työtä. Taide- ja viihdealan tekijät vain antavat semmoista kuvaa julkisesti, että kivaa on, koska mukavuus on osa myytävän tuotteen imagoa.
(Ja koska ihmiset haluavat uskoa ihannemaailmoihin. Ja koska heikkoutta ja epäonnistumista pelätään.)
Mutta se pitää itse miettiä kukin kohdallaan, miksei arvosta omaa työtä, miksi siihen asennoituu miten asennoituu, mitä oikeasti haluaa.
Ei siinä ole mitään häpellistä, jos miettii muitakin vaihtoehtoja. Se, että jo pelkästään pohtii asiaa, rehellisesti ja tosissaan, antanee nykyisillekin asioille uutta perspektiiviä.
Tiedän monia, joilla on jo useampi ammatti tässä iässä. Eivät ole jääneet miettimään, että kun pitää aloittaa taas alusta. Minä arvostan heitä suuresti.
Määritelmät ovat turvallisia, mutta kehitystä tapahtunee kunnolla vasta kun ne rikotaan.
Eikä täydessä potentiaalissa toimi, jos on epävarma tekemisessään.
24.11.2013 - 0:14
Joo, ainahan sitä kuulee että ”neroja arvostetaan vasta kuoleman jälkeen”, joka ei kyllä itseä erityisemmin lohduta. 😀 Mutta se pätee varmasti oikeisiin taide tms neroihin, jotka olivat edellä aikaansa. (Tosin menneinä vuosisatoina ihmisiä oli helpompi järkyttää, nykyään ei edes tajua että joku klassinen taideteos oli aikanaan ihan Uutta ja Ravistelevaa. Ja moni tunnetuista taiteilijoista oli suosittu myös elinaikanaan.)
Luulen, että jos työt eivät lähde rullaamaan tai oma persoona ei sovi alalle, tekijän olisi syytä harkita vähintään asian jättämistä harrastukseksi. Eli mennä oikeisiin töihin, luovaa työtä voi aina tehdä harrastuksena ja kuusikymppisenäkin saattaa yllättäen saada jotain julkaistuksi. Siinä mielessä ei ole koskaan myöhäistä. Niin normaali ihminen tekisi. (Mutta ei se ole kaikille helppoa, muutenhan tässä olisi lopettanut jo. Teininä sitä ei uskonut vaikka moni yritti puhua järkeä, mutta teininä nyt saakin olla tyhmä ihan luvan kanssa.)
Luulen että oman työn arvostamattomuus lähtee osin syyllisyydestä, että ylipäätään haluaa alalle ja on niin itsekäs että haluaa tehdä jotain omaa juttua ja vielä elääkin siinä ohessa, meillehän on perinteisesti opetettu että on tekijän oma vika jos hankkii köyhyyden tekemällä jotain mikä ei ole ns. ”oikeaa työtä”. Maksetut palkkiotkin pienenevät sitä mukaa mitä ”kivempaa” työ on: taittotyöt yritetään saada halvalla, kuvitukset vielä halvemmalla, lastenkirjat nyt eivät mitään oikeaa taidetta ole ja sarjakuvasta maksetaan kaikkein vähiten. Elokuvabisnes pyörii opiskelijoiden varassa. Ja tilanne ei ole ainakaan parantumaan päin, pikemminkin mennyt takapakkia.
25.11.2013 - 16:05
Nykyään ihmiset uppoavat viihteeseen ja kivoihin, makeisiin, hetkellisiin asioihin, mutta sisällöllinen tavara on sisällöllistä, ja siten (ainakin uskoisin) kestävämpää.
Juju on saada ihmiset pysähtymään ja muistamaan, ja ihmiset yleensä muistavat, mitä enemmän aikaa he asiaan käyttävät.
Teininä äiti sanoi minulle, että älä mene taidealalle, että ei se sitten enää ole kivaa. Eikä se semmoisenaan enää olekaan, mutta ei se ole sama asia kuin silloin jos sitä vain harrastaisi.
Negatiivisia asioita on, paljon semmoisia johon ei ole saanut varoittelua ja joita ei ole osannut muutenkaan ennakoida, mutta positiivisiakin asioita ja puolia on, ja ne ovat osin erejä, kuin silloin jos alaa vain harrastaisi.
Koko ala ja ”sosiaalinen” ympäristö käy läpi muutosta, ja ne mallit mitä opetettiin toimiviksi, eivät enää välttämättä toimi muillakaan aloilla – esim. se että ns. tavallinen ammatti/koulutus toisi automaattisesti työn, ei pidä enää paikkansa. (Eivät ne esittämäni moniammattiset kaverini turhan päiten useampaa koulutusta ole hankkineet pelkästä opiskelun ilosta.)
Enkä ymmärrä miksi taideala olisi itsekkäämpi tapa elää kuin joku muu. Jotku toteuttavat itseään tosilla aloilla, jotku pitävät työn työnä, ja toteuttavat itseänsä jotenkin muuten joissain muissa elämän aloissa. Yhtä kaikki, jos saa olla terveellä tavalla oma itsensä ja toteuttaa itseänsä itselle miellekkäällä tavalla, on minun logiikkani mukaan terve ja onnellinen, ja terve ja onnellinen ihminen on hyväksi muillekin kuin itsellensä. Sairas ja lukkiutunut taas päinvastoin.
Ja en tietty ole tehnyt yhtä paljoa alan töitä kun sinä, mutta jos ja kun mukavuuteen on vedottu, niin se on ollut puhtaasti tekosyy saada ilmaista hyötyä.
”Oma vika” jos paskasti menee, sen sijaan on tuttu ja yleinen asenne. (Ja minusta varsin naiivi semmoinen.) Mutta omatpa ovat valintani ja pyrin tekemään ne mahdollisen tietoisena seuraamuksista.
Joidenkin pitää päästä vain haukkumaan, että voisivat tuntea paremmuutta ja ylemmyyttä,
Mutta arvomaailma on viime kädessä ihmisten itsensä rakentama ja siten subjektiivinen. Eli se kun ihmiset pitävät joitain juttuja muka halpoina ja arvottomina, ja joitain taas ns. parempina, ei toisin sanoen ole kuin ihmisten rajoittuneen katsantakannan ja olemuksen ilmentymää.
26.11.2013 - 0:36
Sit pitäs keksiä sisältöä, ainakin itselle yleisin krittiikki on ollut että käsikirjoitukset ovat yhdentekeviä. :<
Myös tavalliset ihmiset vetoavat mukavuuteen, siitä voidaan jopa suuttua jos saa rahaa siitä "ettei tee mitään". Onhan taideala silleen hankala että on tavallaan oikeus vaatia siitä ammattia vain jos muitakin kiinnostaa. Muuten se on vain harrastusta omaksi iloksi, mitä sen ehkä onkin hyvä olla. Tavallaan. Eihän se sama asia ole jos ei voi keskittyä kunnolla ja ei ole "alalla", mutta… Tottahan sekin on että moni "oikea työ" on vielä vähemmän mielekästä. Jos olisi tehtaalla valmistamassa teko-oksennuksia, ihmiset pitäisivät sitä varmasti kunniallisempana kuin taidealaa, vaikka työ itsessään olisi vielä turhempaa. Mutta fakta on että jostain pitäisi saada rahaa vuokraan ja muihin tarpeellisiin menoihin, ja itselle pelkona on että tippuu köyhyyteen ja ei ole varaa edes käydä kahvilassa saati syödä. Ja taidealalla ei vain ole töitä, ainakaan niin kauan kun lama jatkuu. Muutenkin niitä oikeasti menestyviä tekijöitä on aina vain muutama kerrallaan, mitä ihmiset eivät usein edes tajua: jos yksi saa miljoonatulot, oletetaan että kaikki saavat eikä tajuta että suurin osa ei saa edes normaalia palkkaa. (Missä vaiheessa tietty alkaa se "oma vika mitäs on"-litania.)
Kunnollinen vakityökään ei siinä tietenkään pelasta kun niin moni menettää työpaikkansa, ja jos kyse olisi vain "OMA VIKA ET OO YRITTÄNY TARPEEKSI"-asiasta, ei olisi niin paljoa ihmisiä joilla ei oikeasti ole varaa edes syödä. Tosin nykyään näkee yhä enemmän sitä ettei oikeasti osata nähdä asioita kenenkään muun näkökulmasta ja kaikki ovat heti tyhmiä jos he ovat jostain eri mieltä. No, enpä ole ihmisenä sen parempi, mutta silti haittaa että asenteet koventuvat. Onko se sitten seurausta mistä, en tiedä.
11.02.2014 - 8:30
Aina välillä on hyvä pistää itsensä perspektiiviin.