Noidan käsikirja: uusintapainoksen kunniaksi
(Postausta muokattu 15. tammikuuta 2025 ja lisäilty ylimääräisiä tietoja.)
Tämä tulee hieman myöhässä, mutta tänä syksynä Tammi julkaisi legendaarisen Noidan käsikirjan uusintapainoksena, ja on jo tovin pitänyt tehdä aiheesta uusi Willem-kuva sen kunniaksi. Vanhempi ja köykäisellä tyylillä piirretty Willem-sarjakuvahan aiheesta oli täällä. (Se pitäisi melkein piirtää uusiksi, mutta saatan jättää piirtämättä…)
Noidan käsikirja oli eräänlainen parin sukupolven yhteinen trauma, jota lainattiin innokkaasti kirjastosta ja jonka lähes kaikki tuona aikana lapsuutensa viettäneet muistavat. Hämäävästi se julkaistiin ikään kuin samassa sarjassa Vakoojan ja Salapoliisin käsikirjojen kanssa, vaikka ne edustavat täysin erilaista tyyliä. Alkuperäinen Usbornen vuonna 1979 julkaisema teos on nimeltään Usborne Guide to the Supernatural World, ja se yhdisti kolme aiemmin erikseen julkaistua kirjasta. Myös Vakoojan Käsikirja ja Salapoliisin Käsikirja ovat alun perin Usbornen kustantamia.
Omana aikanaan kirja poiki myös tuohtuneita lehtikirjoituksia, muistaakseni lähinnä sen takia että suomenkielisen nimen takia sitä luultiin jonkinlaiseksi noitaoppaaksi.
Bonuksena lisäsin pari niistä kuvista, jotka jäivät kirjasta erityisesti mieleen. Löytyvät tuosta alempaa katkon jälkeen, ettei kukaan saa mahdollisia vanhoja traumoja tahattomasti silmilleen…
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
😉
Alimpana kuvana on se pahin ja tärkein, eli Ilmassa Leijuva Sininen Pää, joka traumatisoi useita lukijoita ja joka mainitaan jokaisessa Noidan käsikirjaan liittyvässä keskustelussa. Henkilökohtaisesti mieleen jääneitä kuvia ja tarinoita oli toki useita muitakin, mutta en laittanut niitä kaikkia tähän.
Vampyyrit jäivät mieleen. Ne olivat Noidan käsikirjan kuvituksissa karmeimmasta päästä yhdessä sinisen pään kanssa. Arnold Paolen tarina tuntui lapsena melkein uskottavalta tosijutulta. Mutta löytyypä tapauksesta ihan oikea asiakirja, Visum et Repertum vuodelta 1732. Sen kirjoitti armeijalääkäri Johann Flückinge, joka lähetettiin tutkimaan tapausta kun kyläläiset valittivat omituisista kuolemantapauksista ja olivat varmoja että syypää oli vampyyriksi muuttunut Arnold Paole. Visum et Repertumista on julkaistu useita versioita joiden sisältö on pääpiirteissään sama mutta yksityiskohdat ja nimien kirjoitusasut vaihtelevat. Arnoldin nimikin on alkuperäisessä(?) kirjoitettu muotoon Arnont.
Raportissa kerrotaan mitä kyläläiset kertoivat tapahtuneen ja kuvaillaan yksityiskohtaisesti missä kunnossa Flückingen ja kumppaneiden haudasta kaivamat ruumiit olivat. Asiakirjan allekirjoitti viisi mukana ollutta armeijan henkilöä, tietysti Flückinger mukaanlukien. Se aiheutti aikanaan runsaasti keskustelua.
Sininen pää oli kopioitu suoraan vanhasta Oopperan kummitus-leffasta. Alkuperäinen tarina on ilmeisesti ensimmäistä kertaa julkaistu sanomalehdessä 1800-luvun lopulla: Philadelphia Timesissa 18.11.1891 ja sen jälkeen ainakin San Francisco Examinerissa 29.11.1891 ja Brooklyn Eaglessa 5.12.1891. Brooklyn Eaglen numero on ainakin tätä kirjoitettaessa luettavissa ilmaiseksi arkistosta. Tarinassa lähteeksi on merkitty Philadelpia Times. Ymmärtääkseni noihin aikoihin uutisten seassa saattoi olla myös lehteä varten kirjoitettuja tarinoita, jotka esitettiin ikään kuin uutisina. Kunnon kauhutarina epäilemättä herätti lukijoiden mielenkiinnon ja kummitusten bongailu oli jossain vaiheessa suosittuakin ajanvietettä.
Liekö traumamme siis edes ”oikea” kummitusjuttu? Toisin kuin Arnold Paolen kohdalla, sinisen pään tapauksesta ei varmastikaan ole olemassa mitään asiakirjoja, enkä suoraan sanottuna usko että tarinassa mainittua taloakaan oli koskaan olemassa. Lapsena tarina oli joka tapauksessa hyytävä, ja Noidan käsikirjan versio kuvineen oli paljon pelottavampi kuin vanhat lehtitarinat olisivat olleet. Ei se pääkään ollut niissä sininen.
