VIIMEINKIN. Seuraavaan osaa ei mene vuotta, lupaan.
Tämän sarjakuvan tuottamiseen meni kauan sillä aloitin sen ajat sitten, ja se taitaa valitettavasti näkyä… huomaan, että dinojen koot hieman venyvät ja paukkuvat, ja mukana on muutama juttu, jotka ovat todennäköisesti väärin. Tämäkin sarjis menee myös Willemin sivuille heti kun kerkeän laittaa sen sinne. Myös Mironin pitäisi alkaa ns. ”pian”, ja molemmat sarjakuvat kootaan albumeiksi kunhan materiaalia on tarpeeksi.
…Jep, en ole lainkaan varma käyttäytyvätkö dinojen höyhenet noin kastuessaan, mutta voisin kuvitella ettei niissä olisi samaa vesieristävyyttä kuin nykyhöyhenissä. Spinosauruksen ulkomuoto on uusi, se meni viime kesänä uusiksi – ja on jo nyt epäilyksen alla. Hesperorniksia ei tiettävästi ollut enää aivan liitukauden lopussa, mutta laitoin ne silti mukaan. Tavoite olisi, että kaikki otukset olisivat pääsääntöisesti aivan liitukauden lopusta (late Campanian, Maastrichtian) mutta käytännössä monissa muissakin asioissa joutuu joustamaan. Toivon, että opiskelun tulokset näkyisivät tulevissa sarjakuvissa.