Posts Tagged ‘unet’

Käsityökauppias Diane Tremontaine

tiistai, syyskuu 11th, 2012

Sarjispaikan surullinen kohtalo

keskiviikko, syyskuu 5th, 2012

Muistattehan sen sarjispaikan? No, näin siitä uudestaan unta…

Kyllä se on vielä jossain. ;_;

Toinen asia, Mironista tulee uusintapainos!

Alpparia saa ostettua mm. ensi viikonloppuna 7.–9.9. Helsingin sarjakuvafestivaaleilla ISOLTA puolelta, ei siis pienlehtitaivaasta missä Seitti on ollut ennen. Tai luonnollisesti tilattua suoraan Seitiltä  tai vaikka Turun sarjakuvakaupasta. Myös Traconissa on kuulemma myynnissä muutama kappale.

Yritän tehdä töitä sen eteen, että alpparia saataisiin myös kirjastoihin (ainakin Tampereella on yksi kappale) sekä Akateemiseen kirjakauppaan, mutta ans kattoo. Fennicaan on ainakin tulossa pari kappaletta.

Damon Groening ja Kissanpaska-detective

tiistai, syyskuu 4th, 2012

Sarjis on yhtä tasokas kuin unikin. Tuntuu siltä, ettei tähän blogiin ole pitkiin aikoihin tullut muuta kuin unia?

Ötököitä ja ahaa-elämyksiä

perjantai, elokuu 31st, 2012

Sarjakuvien lukupaikka

keskiviikko, elokuu 15th, 2012

Nyt ajatellen siellä ei ollut yhtäkään sohvaa. Pahoittelut päivitysten puutteesta, viime aikoina ei ole ollut oikein mitään blogiin laitettavaa…

Qual Ho-tep ja muumiot

keskiviikko, heinäkuu 18th, 2012

Kurkku

sunnuntai, kesäkuu 10th, 2012

Apinaa lättyyn

keskiviikko, maaliskuu 14th, 2012

Jaa ihan joka päivä?

torstai, maaliskuu 8th, 2012

Wanhoista kirjoista skannattua osa 3

maanantai, helmikuu 13th, 2012

Lisää koulumuisteloita, kukaan ei tiedä missä on tunti, osa 234:

 

Jälleen Unni tietää. Miron oli noihin aikoihin huomattavasti erinäköinen kuin nykyään:

Tyypillinen ilta julkisissa liikennevälineissä:

Ja sitten lopuksi muutama uni, koska kaikki rakastavat muiden unista kuulemista (not). En edes muistaisi nähneeni tätä ensimmäistä jos en olisi kirjannut sitä ylös, syynä oli ilmeisesti jokin minkä olin lukenut Megatokyosta edellisenä päivänä, mutta en muista siitäkään enää mitään: