Sarjakuvantekijän pohdintoja

Tavallaan jatkoa tälle merkinnälle.

Tags: , , ,

13 kommenttia - “Sarjakuvantekijän pohdintoja”

  1. Keijjo Kirjoittaa:

    Mä opin juttuja kun katoin Kutilan piirtämistä.

    Taidat puristaa liikaa mailaa taas.

  2. arua Kirjoittaa:

    Voi olla. Tosin yritän päästä siitä eroon miettimällä mikä mättää. En sit tiä onko kellään muulla vastaavia ongelmia…
    Miron-sarjis toimi jonkinlaisena siltana vanhasta Narullasta johonkin muuhun, ja seuraavaksi voi yrittää tehdä jonkun jossa olisi kuvapäivisfiilistä mukana. Jos se vain onnistuu.

    Ainoa hyvä puoli tässä on se, että jos olisin aloittanut Narullan heti sellaisena kuin aioin, siitä olis tullu ihan paska. Nyt on ollut ainakin jonkun aikaa miettiä ja koko homma on kehittynyt sinä aikana jo paljon.

  3. verna Kirjoittaa:

    En tiedä jos Narullan suhteen auttais jos esim. brainstormaisit ideoita jonkun kaverin kanssa? Jos ei ite löydä uusia näkökulmia, ehkä joku muu vois vähän auttaa näkemään juttuja toisesta kulmasta?

  4. arua Kirjoittaa:

    Onhan tässä jo brainstormattukin, jos en nyt osaa niin sitten en osaa.

  5. Keijjo Kirjoittaa:

    Narulla-porukka. Jos mä tietäisin mitä ne ihmiset haluaa (tai todennäköisemmin ei halua), voisin kiinnostua niiden keskinäisestä dynamiikasta. Jos ne yksi kerrallaan läheltä, yksin, tois esiin tragediansa (vaikkeivät itse tietäisi sitä [kuten minä]), sen kuinka ne on siihen sopeutuneet, ja kuinka ne sen kanssa suuntautuu eteenpäin, ja kuinka ne muut tyypit sitä sotkee. Nykysellään ne ei elä mulle. Voi olla ettei ole tarkoituskaan, että koko genre ei ole tarkoitettu mulle, mutta tuo on syy miksen syty.

  6. arua Kirjoittaa:

    Se on se mikä muakin niissä häiritsee, mutta saa nähdä onnistuuko tässä tekemään niistä kunnollisia hahmoja. Joku muu olisi ehkä voinut neljän sivun formaattiin saada syvyyttä ja historiaa hahmoille, mutta mä en osannut.

  7. unni Kirjoittaa:

    Musta tuntuu että sä ajattelet asiaa liian suurisuuntaisesti. Kyse ei ole siitä, että yrittää ympätä parin sivun formaattiin taustatarinaa. Tärkeintä on se, että hahmoilla on aina tahdonsuunta. Jopa pienissä, arkipäiväisissä tilanteissa hahmolla pitää olla jotain mitä se haluaa saavuttaa. Esimerkiksi yksi hahmo voi sanoa toiselle ”lähden ulos”. Se ei sinänsä ole kiinnostavaa tietoa, mutta jos ilme tai äänenpaino kertoo yleisölle, että hän tarkoittaa oikeasti ”naamasi ärsyttää minua” tai ”toivon että tulisit mukaan”, muuttuu tilanne merkittäväksi. Yleisö alkaa miettiä, miten toinen hahmo reagoi ja ratkaisee tilanteen. Sitä mukaa, kun näemme miten hahmot käyttäytyvät, alkaa muodostua kuva millaisia he ovat henkilöinä.

    Eli älä mieti et ”miten saan tämän hahmon luonteen esille” vaan ”mitä tämä hahmo haluaa juuri nyt”.

  8. Keijjo Kirjoittaa:

    Mä oon muuten kääntymässä vastustamaan tuota että hahmoilla pitää olla tahdonsuunta. Ymmärtääkseni ne ihmiset jotka tietää mitä tahtoo, on vähemmistö, ja nekin on erehtyneitä Yleensä ihmiset ei tajua miks ne on olemassa ja mitä niiden pitäisi tehdä. Se mitä ne haluaa, on päästä levottomuudesta. Tajuta mistä on kysymys. Mutta se olisi yksitoikkoinen tarinansisältö. Ja kuitenkin kaikki tempaavat tuulesta itselleen mielettömiä päämääriä, tahdonsuuntia, ja alkavat läsiä toisiaan päähän saavuttaakseen niitä.

    Haluaisin Unnin elokuvaan.

  9. arua Kirjoittaa:

    Kyllä se tahdonsuunta pitää olla. Mutta vaikka yritin tuoda sitä hahmoille noissa kahden (tai neljän) sivun jutuissa, niistä silti kuulee etteivät ne ole tarpeeksi todellisia henkilöitä. Jotain tarttis tehdä, mutta voi olla etten vaan osaa ajatella sitä oikein.

  10. unni Kirjoittaa:

    Keijjo: tahdonsuunta ei tarkota sitä, että mitä hahmo haluaa saavuttaa elämässä tai millaisena kokee paikkansa maailmassa. Tahdonsuunta on se motiivi, jonka takia hahmo tekee yksinkertaisia valintoja tässä ja nyt. Ottaako kahvia, nauraako vai itkeekö, haluaako vakuuttaa toisen jostakin. Se on hahmon sisäinen ääni joka ajaa kaikkea toimintaa. Jos haluaa tehdä hahmosta inhimillisen, sen toiminnalla pitää olla sisäinen motiivi. Kyse siis ei ole filosofisesta näkemyksestä, vaan siitä että hahmon pään sisällä tapahtuu jotain.

    Tärkeää on myös muutos. Tarina ei mene eteenpäin, jos ei ole muutosta. Elokuvissa se menee (yksinkertaistettuna) niin, että joka kohtauksessa kohtauksen päähenkilölle tapahtuu jokin muutos. Peukalosääntönä: kohtauksen alussa hahmon mielentila on erilainen kuin kohtauksen lopussa. Hahmo tulee kohtaukseen jossain olotilassa (esim. tyynenä, iloisena, surullisena), hahmolle tapahtuu jotain (esim.joku haastaa riitaa, maito on lopussa, autonavaimet löytyvät) ja kohtauksen lopussa hahmolla on uusi olotila (kiukku, tympäännys, vähemmän surullinen). Hahmon luonne ilmenee siinä, miten se reagoi vastaantuleviin muutoksiin.

    Eli jos kohtaus ei toimi, kannattaa miettiä että mikä on siinä tapahtuva muutos ja tuleeko se tarpeeksi selvästi esille.

  11. Keijjo Kirjoittaa:

    Äh, Unni onnistui palauttamaan mieleen tarpeellisia ja ajankohtaisia seikkoja kerronnasta, kiitos.

  12. doodle Kirjoittaa:

    tee TARINOITA kuvapäivistyylillä. mä tykkään kamalasti tästä sun kuvapäivistyylistä ja olisi ihan huippujuttu jos tekisit jotain tarinoita tällä tyylillä. miksi ei ? miksi ei?

  13. arua Kirjoittaa:

    Olen yrittänyt joskus, mutta en jotenki osannut yhdistää kuvapäivistyyliä fiktiivisiin juttuihin. Yritin luoda jotain hahmojakin, mutta ei se onnistunut kehuttavasti, ainakaan silloin. Hahmoista ei tullut sen elävämpiä ku muistakaan ja ne olivat vain tylsiä. Pitäis yrittää taas uudestaan joskus…

Jätä vastaus