Kärjistämistä ja kirvesvartta

Sarjakuvaan sovellettu samaa kärjistämistä ja väärinymmärtämistä kuin mitä nettikeskusteluissa käytetään.

Tags:

12 kommenttia - “Kärjistämistä ja kirvesvartta”

  1. kjjo Kirjoittaa:

    Luet vaan. 😀

    Toisaalta.

    Sama kai mistä SUUNNASTA vaikutteensa ottaa, mutta jos piirtäjää ei erota jäljestä toisesta piirtäjästä, ja jos piirtäjän hahmoja ei erota toisesta hahmosta, kannattais etsiä oppia vaikka taidesarjakuvasta. Mun mielestä suorakopsaajat sais mennä muuhun kouluun kun eivät viitsi edes pistää nimeään harjoituksen taakse että tietäis kuka kymmenestä samalla tyylillä piirtäjästä on kysymys. Pitää ny sevverta rohkeutta olla, että piirtää omaansa eikä kurota kättä esikuvien takaa paperille.

  2. arua Kirjoittaa:

    Luulen että saan vihat lopullisesti niskoilleni tästä kommentista, mutta taidesarjakuvassa esiintyy suorakopsaamista ihan yhtä lailla. Mutta jostain kumman syystä nimenomaan mangavaikutteita täytyy olla hyvin vähän jotta saa synninpäästön, yhtä vähän kuin esmes Scott Pilgrimissä. (Vaikka tekijällä onkin hieman katu-uskottavuutta tyylin suhteen).

    Mitä nettikeskusteluihin tulee, luulen että olisi hyvä jos ihmiset puhuisivat netissä vähemmän ja livenä enemmän. Tulisi vähemmän väärinymmärryksiä ja tappeluita.

  3. kjjo Kirjoittaa:

    Joo, olen nähny Kutikutissa suoraan Kramers Ergotista siirrettyä touhua. Mut taidesarjakuva tarkoittaa mulle keinojen alistamista sisällölle, eikä sitä että ensin piirretään ja sitten katsotaan mitä se tarkoittaa. Tosin itse teen sillai.

    Livenä ei oikeen viiti sannoo mitään ku ei voi editoida. Oon oikeen huono juttelemaan.

  4. verna Kirjoittaa:

    Livenä vaikeempi päästä pätemään? Sen takii kaikki mälisee netissä, turvallisesti koneruutujensa takana.

  5. kjjo Kirjoittaa:

    Livenä tulee enemmän ylilyöntejä kun on pakko sanoa jotain ehtimättä harkita.

  6. arua Kirjoittaa:

    Oikeastaan juuri toisin päin, isoin osa ihmisistä raivoaa netissä hetken mielijohteesta ja sanoo asioita joita ei kehtaisi sanoa päin naamaa. Tai ehkä kaikki vain jättävät sensuroimatta sanomisensa ja ovat tavallaan rehellisempiä…

  7. kjjo Kirjoittaa:

    No alilyöntejä sitte. Parempi sanoa miltä tuntuu kuin lähteä sitte lynkkausporukan kanssa liikkeelle kuten kukluksklaani.

  8. Zeroness Kirjoittaa:

    En oikein käsitä mitä on tämä myyttinen ”taidesarjakuva”. Voisiko joku selittää?

  9. kjjj Kirjoittaa:

    Taidesarjakuva-käsitettä tarvitaan kun halutaan puhua sisältöön ja ilmaisukeinoihin kunnianhimoisesti suhtautuvasta sarjakuvasta erotuksena rutiininomaiseen, vieraannuttavaan ja todellisuuspakoiseen tuotantoon. Taidesarjakuva hakee sisältöjään laajemmalta ja pyrkii etsimään ihmisen olemassaololle merkityksellisiä ilmaisuja. Muoto voi olla odottamaton ja epätavallinen pyrkiessään vastaamaan hienovaraista, tarkkaa oivallusta.

  10. arua Kirjoittaa:

    Kokemuksieni mukaan myös ”taidesarjakuva” voi olla rutiininomaista, todellisuuspakoista ja erityisesti vieraannuttavaa.

    Mutta sarjakuvan lukee jos se on hyvä. Mangavaikutteet sen sijaan ovat monelle este tutustua, samoin liika ”taidemaisuus”.

  11. kjjj Kirjoittaa:

    Ei se silloin ole taidesarjakuvaa.

  12. arua Kirjoittaa:

    Mutta niitä silti kutsutaan usein taidesarjakuvaksi.

Jätä vastaus