Posts Tagged ‘Narulla’

”Miron-sarjiksen” 5. luku

keskiviikko, joulukuu 15th, 2010

Pahoittelut että tässä kesti niin pitkään. Alun perin yritin saada viidennen luvun nopeammin valmiiksi, mutta sitten tapahtui kaikenlaista ja en pystynyt keskittymään tähän. Yritän kovasti pitää juonen kasassa vaikka se tuntuu vaikealta. Sivuja on tähän mennessä jo 90 alkuperäisen suunnitellun 70:n sijaan, mihinkähän soppaan olen onnistunut itseni taas sotkemaan… O_o

Mutta, “Miron-sarjiksen” 5. luku Valokuvat on nyt luettavissa sarjakuvan sivuilla.

”Miron-sarjiksen” 4. luku

sunnuntai, lokakuu 10th, 2010

”Miron-sarjiksen” 4. luku Emmin idea on nyt luettavissa sarjakuvan sivuilla.

Jep, en ole vieläkään keksinyt sarjakuvalle kunnollista nimeä. Ja tahti on kova, vaikka ehkä järkevämpi olisi tehdä hitaammin jotain jonka voisi joskus julkaista jossain muualla. Mutta ei sitä tiedä miten tulevaisuudessa on mahdollisuutta piirtää pitkiä, ja jos on paljon muuta hommaa voi olla hankala pitää tämän kokoluokan tarinaa järjestyksessä. Rennommasta otteesta huolimatta tuntuu siltä, etten ole kehittynyt piirtäjänä juuri lainkaan, ja hahmojen ulkonäötkin paukkuvat häiritsevästi milloin mihinkin suuntaan, välillä onnistuen ja välillä mennen päin metsää.

”Miron-sarjiksen” 3. luku

sunnuntai, syyskuu 19th, 2010

”Miron-sarjiksen” kolmas luku Huhuja on nyt luettavissa sarjakuvan sivuilla.

Nopeasti on tehty ja jälki on sen mukaista… Mutta tämän projektin tarkoitus onkin selvittää, osaanko tehdä paremmin pitkiä tarinoita kuin niitä lyhyitä, joissa oli aina jotain mystistä vikaa.

”Miron-sarjis”

tiistai, elokuu 24th, 2010

”Miron-sarjis” alkoi! (Joo, eli en vielä keksinyt sarjakuvalle nimeä, mutta en anna sen haitata.)

Salanimellä kulkeva Miron päätyy reissullaan tavalliseen kylään, jossa hänen on tarkoitus yöpyä pari yötä ja jatkaa sitten matkaansa. Hotellissa alkaa kuitenkin tapahtua omituisia asioita, ja omistajasta Ailista liikkuu kylällä hurjia huhuja…

Kuten Narullaa Japan Popista ja/tai Anime-lehdestä lukeneet tietävät, Miron on Zachariaan edeltäjä ja entinen tulevaisuuteen näkijä. Tämä sarjakuva on kuitenkin oma tarinansa, ja sen voi lukea vaikkei Narullaan olisi aiemmin tutustunut.

Sarjakuva on luettavissa sen omilla sivuilla.

Keijjo kysyis

perjantai, heinäkuu 16th, 2010

Narulla-sarjakuvaa

perjantai, toukokuu 7th, 2010

Sain viimein ensimmäisen Narulla-tarinan tehtyä. Sarjakuva on piirretty hyvin nopeasti lyijykynällä ja on sen näköinen – tein sen lähinnä lämmittelyksi. Itse juoni on mielestäni tylsä ja olin vähällä dumpata koko käsikirjoituksen. Mutta tästä se lähtee. Ehkä?

Epäilemättä Narulla olisi viisainta unohtaa, mutta en haluaisi luopua siitä ennen kuin olen kokeillut sitä mitä alun perin halusin tehdä: pidempiä tarinoita. Saa nähdä riittääkö aika ja kestääkö käsi.

Sarjakuva on luettavissa täällä.

Tuosta copyright-tekstistä en ole varma, onkohan se huonossa kohdassa, pitäisi ehkä ottaa kokonaan pois? Se jäi tuohon siksi koska käytin samaa pohjaa näytekuvasivujen kanssa.

Hyvän sarjakuvan resepti

tiistai, huhtikuu 20th, 2010

En vain pääse sarjisstressauksesta eroon.